Voi mitä onnea on Devil tänään nauttinut. Tiina (Usvatar) tuli minulle aamulla kaveriksi ja astutimme Jaden ja Devilin tänään ensimmäistä kertaa tähän juoksuun. Kiitos Tiina!!

Käytin Jaden maanantaina progetestissä, jotta oppisin lukemaan narttuni merkkejä juoksun eri vaiheissa. Duffy ja Devilhän on kotona olevat uroot, mutta molemmat vain yhden pentueen isiä, joten en oikein heidän "nokkaansa" vielä luota, kuten myös itseenikään "koirani tuntijana". Jade myöskin on ensikertalainen, joten hänen käyttäytymiseen ei ole luottamista, joten marssittiin Jaden kanssa Akuuttiin maanantaiaamuna.

Progearvon, Jaden käyttäytymisen värkin,  kaikkien ihanien kasvattajien neuvojen ja oman tuntemuksen perusteella päädyin siis tähän päivään. Astutus onnistui erittäin hyvin, koirat olivat kiinni toisissaan peräti 40 minuuttia. Uusinta-astutus tehdään tällä viikolla ja sitten jäämme toivomaan parasta, jotta Amor'jade pentue syntyisi maaliskuun ensimmäisellä viikolla.

Suuren suuri kiitoksen sana nyt lähtee nöyrin mielin Minitiimi-Miinalle, Khimairan-Maijulle, Smartteams-Seijalle, Golden Rose-Eilalle, Nice Try-Gitelle sekä Caravan-Lotalle, jotka on mua neuvoneet ja antaneet tukeaan ja tietojaan aina ja avoimesti. Kiitos!

 

-Maikki-