On todella paljon tapahtunut tähän, missä pisteessä nyt ollaan. Mutta nyt se on mahdollista -nimittäin saada aikaan pikku-Annukoita. Päätin aloittaa Annukan aka Agneksen päiväkirjan pidon koko tästä ensimmäisestä astutusihanuudesta, joka minulle kasvattajana ja tuon mussukan omistajana on mun unelmien täyttymys.

 

Päiväkirjamerkintä osa 1

On sunnuntai, 24. tammikuuta ja Agneksen ensimmäisestä astutuksesta kulunut kaksi päivää. Neitin juoksu alkoi jälleen kerran aikataulun mukaisesti eli noin 7kk edellisen juoksun alkamisesta. Agneksen juoksuvälit ovat olleet lähes kellon tarkkoja (lukuunottamatta yhtä ainoaa viime kesän juoksua, joka alkoi vajaa 6kk edellisestä). Noh, normi rytmi on jälleen päällä ja juoksu alkoi. 

Juoksu eteni jälleen entisen totutun kaavan mukaan. Vuoto alkoi vaaleta jo 6:nnelta päivältä, josta aavistelin, että jälleen edetään aika pikaisella tahdilla. Olin testauttanut sen progetason jo loppuvuonna 2013, jolloin näin, että ovuloiminen tapahtuu ja arvo nousee ihan normaalisti. Ihan pelkän progearvon mukaan olen astuttanut vain yhden koiran, ja se astutus meni vähän höpöksi, joten olen ottanut tavakseni tarkkailla koiraa kaikin keinoin ja merkein, mitä niihin nyt liittyykään. Noooh, nyt hain vähän varmistusta, että josko juoksu kulkee taas samaan kaavaan kuten aiemmatkin ja vein Agneksen progetestiin juoksun 9:s päivä. Tulos lähes sama kuin reilu 2v sitten. 25.11.13 juoksun 9:s päivä progearvo 1.8, nyt 2.0. Koska olin tuolloin testannut myös myöhempää arvoa ja sen ollessa parin päivän päästä jo 5.2, päätin etten nyt enää edes vieä neitiä toiseen testiin, vaan seuraan sitä muutoin. Mullahan oli suunnitelma, että astutan Agneksen joko omalla Dantella tai Duffyllä, mutta neiti itse valitsi toisin. Agnes alkoi kääntää häntää jo sunnuntaina, juoksun 8:s päivä, mutta jäin seuraamaan sen paikkojen pehmentymistä rauhassa. Ensimmäinen astutusyritys oli torstaina, jolloin hommat meni suoraansanottuna matoille. :D Ja neiti ei tykännyt yhtään Dantesta (joka ei vielä ole astunut ketään) eikä myöskään tutusta ja turvallisesta Duffystä. Herrat sai nähdä neitin purukalustoa ihan lähituntumasta ja eihän siitä mitään tule, jos narttu ei ole oikein suostuvainen. Myös mun omat odotukset omalle yhdistelmälle olivat varmasti niin kovat (lue: olin varmasti niin hermona kun ihan kädet tärisi kun oltiin astuttamassa) -mikä taas varmasti vaikutti pappakoiran säheltämiseen. Noh siitäpä sitä sitten torstai-illan kähmässä pikaviesti facessa Karjalaisen Tiinalle, että laitan aamulla auton roikkaan ja täältä tullaan :D  Miehän olin miettinyt ja harkinnut ja pohtinut ja taas miettinyt moneen kertaan, että mitä teen, jos omat yhdistelmät eivät toteudukaan?? Mihin sitten matka? Pitkän harkinnan tuloksena sitten olin jo Tiinan kanssa aiemmin sopinut, että kerran aiemmin astunut Ukkis aka Fi Mva Usvatar Dominic tulisi olemaan varauros. Ja niin sitä matkaan sitten perjantaiaamuna lähdettiin. Matkaan.. hah.. siis rapiat 10 minuuttia niin oltiin Karjalaisen pihassa. 

 

Aiemmissa astutusyrityksissä neiti on rimpuillut, huutanut ja pannut hanttiin. Nyt ei ollut sellainen kerta. Toki nyt astutuspäiväkin oli moooooooonta päivää aiemmin kuin aikaisemmissa yrityksissä. Agnes seisoi kuin patsas, eikä päästänyt ääntäkään. Häntä komeasti sivussa ja 18min koirat kiinni ja kahville! :D 

12509054_10208927724217465_3876375009497

Lauantaina sitten päätettiin tehdä uusinta-astutus. Ja tässä neiti  näyttää, kuinka hän käyttäytyy, kun mennään kylään :D :D Ja ihan toistinto edellispäivän astutuksesta. Vajaa minuutti, että kaverukset on kiinni ja parin kymmenen minuutin päästä jo kotia kohti :D

Tässä yhdistelmä: http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI11207%2F13&ReknoE=FI59887%2F10

12605381_10208927093401695_4804914063964

Odotettavissa on siis väriltään sekä trikki- että soopelipentuja. Olen ihan into piukkana tästä pentueesta! Tanskalainen prinsessa saa syödä edelleen ihan normaalia ruokaa normaalin määrän, sillä olen hiukan antanut sen pulskistua syksyn aikana tätä projektia silmällä pitäen. Neitin näyttelypyörähdykset ovat nyt käytynnä joksikin aikaa ja jäämme harrastustauolle sen kanssa. Nautitaan pitkistä metsälenkeistä ja kainaloterapiasta seuraavat viikot. Heippatirallaa! :)