Huomasin juuri, että en ole kirjoittanut blogiin kokonaiseen vuoteen. Enkä oikeastaan ihmettele, on tämä elämä kokenut vuodessa sellaisia mullistuksia -ettei vaan ole ollut aikaa. Kesällä 2018, kun S-pennut olivat pieniä -sai miun rakas aviomies työmahdollisuuden hevosten parista ja päätti tarttua siihen. Noh, miun omaa harrastustoimintaa hän on tukenut ja kestänyt :D kokonaiset 14 vuotta, niin nyt oli minun vuoro olla tukemassa. Ja tiukkaa se teki, nimittäin yksinäisyys. Jari matkasi Yhdysvaltoihin Kentuckyyn hevoshommiin Hunterton Farmille 4 kuukaudeksi. Vuorokausirytmi oli ihan päinvastainen, minä vaihdoin työpaikkaa syyskuun eka päivä, hoidin Käpälämäen yksistään, kissat ja koirat Marian ja Emmin avustuksella ja ikävöin kovasti. Pääsin käymään kaksi viikkoa Amerikassa lomalla ja niin se loppuvuosi sitten onneksi joten kuten vyöryi eteenpäin. Tuo mullistus sai aikaan suuria ajatuksia. Niin ollen sitä myöten lyhyesti ja ytimekkäästi: myytiin oma koti, kaikkien Amor'jadelaisten synnyinkoti ja meidän paratiisi. Ja alettiin miettiä mitä halutaan elämältä. Ja nyt on elämä siirtynyt Ruotsin maalle. Asutaan pientä maalaistorppaa pienessä kylässä nimeltä Stjärnhov. Tää paikka ei ole ihan keskustassa, vaan koirat ja kissat saa edelleen nauttia maalaisidyllistä, sillä tästä on noin 7km tohon pikkukylälle. Pikkukylä siinä mielessä, että ei ole muutaku golfklubi ja -rata, pikku Ica, autokorjaamo ja pizzeria. Eikä muuta! Ollaan niin herrankukkarossa, kuin olla ja saattaa. Kauriit saattaa eksyä kotipihaan, villisikoja on tavattu Jarin työpaikan lähellä ja punkkeja -niitä riittää paikoittain vaikka muille asti. Jari on siis tällä hetkellä työssä Ruotsin ravimaailman ykkösvalmentajan treenarina ja työjuhtana eli Stall Timo Nurmos on työnantaja. 

Meidän elämä on muuttunut totaalisesti, mutta koirat ja kissat on edelleen mukana, näyttelyissä käydään ja kasvatuskin jatkuu. Se vaan jatkuu tällä puolen lahtea. Tänne pääsee näppärästi joko lentäen tai laivalla Hki-Tukholma / Tku-Tukholma. Meiltä on n. 90km Tukholmaan. On niin paljon tapahtunut vuoden aikana, ettei aika riitä kaikkea kertomaan. Ehkä niitä tulee tänne kuulumisiin ripoteltua sinne tänne, jotta pääsette ajantasalle -mitä tässä oikein on tapahtunut. Kesälomaa itse täällä vietän ja liikutaan koiren kanssa PALJON. Meiltä lähtee kotipihasta suoraan pieni syrjäinen mökkitie, joka on aivan autoton arkipäivisin. Ollaan saatu liikkua aamuin ja illoin ilman hihnoja vapaasti koko porukka. Kuulumisiin! Vi hörs! <3 64849254_10220293121945305_8024014681578

Meidän pihasta ke 19.6 klo 4:30, juuri kun olen saapunut kotiin.

64790554_10220293264548870_405220010215966054620_10220363619987712_8288137475017

Mökkitie

65213789_10220339372621543_4618673741239

65496269_10220379537665644_5105694131770

Stjärnhovin golfclub