Nettisivut ja fabebook-profiili saati sitten Amor'jade faceryhmä ei vaan riitä siihen tiedonantoon tai ajatusvirtaan, mikä mulla päässä käy aina silloin tällöin. Nettisivut ovat kesken ja Amor'jade ryhmää ei vielä ihmiset ole oikein löytäneet -enkä kaikkea halua jakaa omassa faceprofiilissa, koska eihän kaikki ihmiset edes kuulu faceen. Niin ollen on virinnyt ajatus herätellä henkiin ja pari vuotta hiljaisena ollutta blogia. Hirveästi on tapahtunut näiden vuosien aikana. On syntynyt monta pentuetta, ollaan koettu monia valiojuhlia kasvattien tiimoilta eri lajeista. On tullut uusia koiria laumaan ja on lähtenyt koiria. Kaiken kaikkiaan en voi edes kertoa kaikkea yhteen päivitykseen eli oon pakotettu valaisemaan asioita aina sitä mukaa, kun ne tulee eteen.

 

Mulla on kasvamassa useita pieniä ja hiukan isompia (junnukoiria) toivon mukaan joko jalostukseen tai näyttelyihin tai sitten molempiin. Tuoreimmat kasvavat pentulaatikossa XD. Eli S-pentue on syntynyt torstaina. Pentueessa on 3 pentua, mikä on määrältään aika pieni pentue mun normaaleihin pentuekokoihin. Yhdistelmä on 

https://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=FI39859/15&ReknoE=FI45647/15

 

Selena, Santos ja Scott ovat työnimet penskoille. Syntyi todella kaunis trikkityttö, potrat soopeli- ja trikkipojat. Syntymäpainot olivat Scott (so) 278g, Santos (tri) 282g ja Selena 237g. Äitikoira Dora (Amor'jade LaToya ToyToy) on hoitanut pennut ensikertalaisena aivan uskomattoman hienosti, aivan kuin olisi aina ollut äitikoira. Pennut voi puskasti, pentulaatikko on puhdas, kasvattajan tehtävä vielä tässä vaiheessa on keskittyä siihen, että äitikoira saa ruokansa ajallaan ja pääsee pissalle. <3 Aivan ihanaa, että pentulaatikossa kaikki on hyvin -koska aina ei näin ole. 

 

Meidän pennut myydään vain ja ainoastaan koteihin, jotka aidosti ja rehellisesti haluavat tietää, onko luusto karvan alla kunnossa. Mulla on ollut muutama todella ikävä yllätys omissa kasvateissa, että vaikka koira on upea, liikkuu kuin unelma jne -todellisuus luuston kohdalla onkin ollut aivan JÄÄTÄVÄ. Pahin on miun Molly (Amor'jade Magnificant Magic Touch), jonka karvan alla kasvaa lonkkapommi. Kukaan ei olisi voinut arvata, että tuo elohiiri, pomppurotta, duracellpupu kantaa ihan äärimäisen huonoja lonkkia kropassaan. Se on energisyytensä vuoksi aina ollut hoikka, mikä on kyllä ollut sille yhdenlainen pelastus -sillä viralliset lonkkakuvat puhuivat karua kieltä. Tulos D/E ja E-lonkassa toisiksi pahinta astetta eli 2-asteen  nivelrikko. Mitä ei olisi ikinä voinut ulospäin arvatakaan. Nyt ei tiedä, onko Mollyllä minkä pituinen elämä -sillä nuo lonkat vaivaavat sitä jo nyt ja tulevat vaivaamaan loppuiän. Mollyllä menee nivelvalmisteet ja kipulääke säännöllisesti aamua iltaa, jonka jatko on kyllä ihan hirveää pohtia. En olisi ikinä kuuna päivänä voinut kuvitella tuommoista pommia, että koira ei olekaan kunnossa. Vaan on kuin vanha nivelrikkoinen ihminen odottamassa leikkausjonossa kipuineen uutta tekoniveltä.. 

 

Toivottavasti pennunkysyjät ymmärtävät tämän vuoksi kasvattajien toiveen eli luustokuvien tärkeyden. Onhan se omistajalle itsellekiin äärettömän tärkeä tieto, voiko koiran kanssa lenkkeillä edes normaalisti, saati harrastaa -vai onko se mahdollisesti niin kipeä että tarvitsee kipulääkkeen? Kukaan meistä kasvattajista ei tahdo tieten tahtoen tehdä yhdistelmiä, joissa syntyy sairaita koiria. Itse teen jalostusvalinnat koiran terveys ja luonne edellä - ja sen jälkeen vasta rodunomaisuus jne. 

 

Trikkinarttu Selena menee sijotukseen, kotia ei olla vielä päätetty, mutta pojat ovat myyntipentuja ja

lupaamatta vielä <3 

 

Pennuntuoksuisin terveisin Maikki <3

31949693_10216921050885636_8446298924137