Heppu%20A.lla-normal.jpg

Elämäni ensimmäisen pentueen -elämäni ensimmäinen uroskasvatti, jonka vanhemmat ovat Jade (Golden Rose Dream Come True) ja Devil (Caravan Emerico The Evil Devil). Poika, joka jättää jälkensä mun sydämeen. Elämänsä ensimmäisissä mahdollisissa kisoissa tekee sen mistä moni agiharrastaja ja kasvattaja voivat vain haaveilla. Saanen esitellä: FI AVA Amor'jade Alejandro Amigo ja huikea ohjaaja/omistaja Mirva Tolvanen !!

Ihan huikeaa yhteistyötä ja sielunkumppanuutta tältä kaksikolta ensimmäisestä kohtaamisestaan saakka. Sydämellinen onnentoivotus perhe Tolvaselle, sillä kyllähän se koko perheen juttu on, kun koiran kanssa harrastetaan. Ilman perheen tukea ei harrastamisesta tulisi ehkä niin täysipainoista.

Tähän samaan hengenvetoon täytyy nyt paljastaa, että Jaden sulhokandidaatti vuodelle 2014 on päätetty jo viime keväänä. Ja siinä suunnitelmassa pidättäydytään vaikka viime kesän pentue ei toteutunutkaan. Jaden ensi vuoden sulho tulee olemaan jälleen Devil. <3 Juoksua odotellaan helmi-maaliskuulle.

Terveisin: Maikki

Heppu%20liit%C3%A4%C3%A4-normal.jpg