Hei kaikki!

 

On pitänyt maanantaista pikkasen aikaa koota itseään ja ajatuksiaan, jotta päästään tähän pisteeseen, että blogiin tulee päivitystä. Jade on synnyttänyt maanantaina -aivan yllättäen - yhden poikapennun, joka on enkelinä pikkukoirien taivaassa.

Mikään ei viitannut lähestyvään synnytykseen, joten tää tuli minulle kasvattajana ihan puskasta. Enemmittä juonikäänteitä kertomatta, pentu oli täydellinen pentu -ei siis merkkejä infektiosta tai muusta pennun vievästä bakteerista tai viruksesta. Kasvattaminen on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista välillä, joten nyt keskityn Jaden suhteen äitikoiran hoitoon sekä henkisesti että fyysisesti.

 

Iloisempiin asioihin siirtyäkseni pieni ruskea äitikoira sen sijaan voi paksusti. Gabyn vatsassa on mahoton melske eli pentuja tulee enemmän kuin yksi. Nythän tän G-pentueen arvo minun omassa päässäni on noussut sfääreihin mahdottomiin.. :)

 

Vajaa viikko siis odoteltavaa. Mukavaa syksyn alkua kaikille!

 

-Maikki-