Hellurei ja hellät tunteet!

Mahtuupa päivään niin paljon mukavia juttuja, että on ihan pakko jakaa täällä blogissa kaikki uutiset.

Matkasimme peräti jopa yhden tunnin yöunien jälkeen pariskunta Karjalaisen kanssa Seinäjoelle KV-näyttelyyn, jossa kehään oli pyörähtämään menossa Kerttu (Foxitar Kerttufox) ja meijän Agnes, Jade ja Xia. Ei mulla oikeestaan ollut mitään odotuksia kehämenestykseen, sillä Jaden korva pyrkii itsepintaisesti pystyyn, Agnes oli ainoa täysjenkki ilmoittautuneista nartuista -mistä siis päättelin, että ei tämä tuomari (Karin Hedberg) mikään jenkkifani ainakaan ole, ja Xiakin on kasvaa hurahtanut hiukan liian suureksi.

Kehätulokset olivat silti hyviä.

Xia ei sijoittunut luokassaan, sai aivan oikeaoppisen arvostelun ja esiintyi vallan mallikelpoisesti -ollen vielä 8kk ikäinen pikkukakara.

Agnes JUN ERI 4, mikä ilahdutti minua suuresti!

Jade EH, mutta maininnalla arvostelussa, että arvosana laski yhdellä korvan asennon vuoksi. PLÄÄH, ERIn arvoinen koira, mutta sai EH:n. Jaden esiintyminen hallissa oli luokkaa: "Onko pakko jos ei todellakaan taho??". Mie päätin, että koska pikkukoiraa ei todellakaan ihastuta olla arvosteltavana tai kehässä, saa Jade jäädä nyt ansaitulle sapatille, katsotaan sitten parin vuoden päästä, josko sitten olisi tauko tehnyt terää. Ensi vuonna on Jaden pentujen aika, joten siitä johtuu piiiiitkä tauko.

Matkakumppanimme Kerttu veti potin kotiin, ollen narttujen PARAS! Kerttu siis VAL ERI 1, PN 1, VSP ja CACIB! Siitä se Kertun, Tiinan ja Juhan kansainvälisen valiotittelin metsästys alkakoon!

Toinen ilahduttava asia oli, että tapasin Devilin merlepoikaa ja hänen omistajiaan näyttelyringin äärellä. Vauhtitassun Meirami pyörähti urosten pentuluokassa ja sijoittui 4nneksi! Onnea siis omistajille! Kyllä oli kaunis, hyvänkokoinen, mahtava liikkeinen poika siellä kehittymässä. Onnea myös Ritvalle kauniista jälkeläisestä!

Kolmas ilahduttava asia eilen oli, että näin vihdoin ja viimein ihanaa ihmistä, jonka kanssa on jokin sanaton yhteys. Ja todellakin ensitapaaminen oli juuri sitä, mitä olin ajatellutkin - kuin olisin nähnyt entisen parhaan ystävän pitkästä aikaa. Kiitokset siis Niinalle yllätyksestä, että tulit minua tapaamaan näyttelyyn -meillä on ihana sisaruspari shelttejä kotona: Jade ja Sonny .

Ja sitten jättipottijymypaukku uutinen tuli puhelimitse Lieksan suunnasta. Mirva ja Heppu (A. Alejandro Amigo) olivat pyörähtäneet kehässä mätsäreissä ja Heppu oli aluksi pienten punaisten pentujen ykkönen! Ja BIS-kehässä pikkupoika 8kk oli pistänyt parastaan ja "hävinnyt" vaatimattomasti Dalmatiankoiralle, joka on Maailmanvoittaja... Olen siis BIS-2! Wautsi!! Onnea siis Mirvalle ja Heppu-Herkkupepulle!

Eilisillan mukavin juttu oli tehdä päätös Amor'jade Cherokeen uuden kodin päättäminen. Pikku hurmuri tulee muuttamaan joulukuussa ihastuttamaan perhettä Kajaaniin. Perhettä, jossa on aikaisemminkin ollut sheltti.

Viimeisimpänä, muttei vähäisempänä sain tiedon, että lisää pikku-mustilaisia syntyi Pietarsaareen! Peräti 5kpl! Nice Try Faithful Fenia on emä ja omistaja Angelica Ollqvist. "Mummo" onnittelee hienosta pesueesta mammaa sekä kotijoukkoja!

 

Väsynyt, mutta onnellinen Maikki