Uijui, nyhhämmää vasta hokasin, että onpa jääny päivittämättä lain pentutarkkikuulumiset! Pennut siis kävivät Ell Kaisa Wikströmillä virallisella silmäpeilauksella sekä pentutarkistuksessa. Ja tulokset olivat kasvattajaa miellyttäviä. Kaikki pennut olivat odotetusti silmäterveitä, Sydämistä ei kuulunut mitään suhinoita eikä sivuääniä, ja ne olivat kaikilla näin ollen terveet. Ei ollut myöskään napatyriä tai mitään muutakaan häikkää pennuissa. Poikien pallerot olivat molemmat ihan siellä kanavan lopussa, vaikkakaan ei vielä paikoilleen tipahtaneet pusseihinsa. Luottavaisin mielin niiden suhteen kuitenkin ollaan. Jokatapauksessa kaksin kappalein molemmilla pojalla kellejä oli. Pennut olivat itse rauhallisuus ell-asemalla, vaikka matka oli melkoista konserttia. Konsertti tosin taisi syntyä siitä, että Blakella nyt ainakin todistettavasti oli paha olo autossa.  Brenda kutsumanimeltään Donna on muuttanut uuteen kotiin 7½ viikon iässä ja on uudessa perheessä niin ollut sopeutuvainen, että kuulema kuulunut kalustoon eka illasta lähtien. Kyllä lämmittää kasvattajan mieltä, että pennulla tuntuu olevan palikat korvien välissä kohdillaan. Juhannussunnuntaina sitten matkaavat uusiin koteihin sekä Ouluun että Haukiputaalle. Mahtaa olla uusissa kodeissa perhosia vatsassa jo.. 

Itsellä mulla on melkoinen "ongelma". Brooke ei näytä yhtään Bellalta! Eli en minä voi nimetä koiraa sille nimelle, miltä hän ei näytä yhtään. Nyt on siis hillitön mietintä päässä, että mikä neidille nimeksi. Luonne on tumma ja tulinen, vaikka ulkonäkö enemmän sellainen hillitty. Eli haussa on säpäkälle tytölle kaunis nimi, joka sopii ulkomaiseen suuhun. Ei siis mitään supisuomalaista Inkeriä olla pennusta laittamassa. Ehdotuksia otetaan vastaan, esim. mailitse. 

Pennut täyttää tänään 8 viikkoa, joten on punnitusten ja mittausten aika. Illalla siis tiedossa strategisia mittoja ja mahdollisesti myös kuvia. 

-Maikki-