Moikka!


Onpas ollut tapahtumarikas viikko, vaikka vasta keskiviikossa ollaan menossa! Haimme Danin Haukiputaalle maanantai-iltana ja teimme Kirsin kanssa liisauksesta ja jalostuslainasta sopimukset Haapajärvellä. Neito sulautui samantien laumaan, niinkuin kotiinsa -vaikka hiukan mietitytti etukäteen, että mitenkähän tässä käy. Dani kun on tottunut olemaan ainoa koira talossa.

Käytin Danin astutusta ajatellen progetestissä tiistaiaamuna, kun juoksun alkamispäivä ei ollut varmuudella tiedossa. Tänään sain tulokset ja progearvo oli vasta 0.2. Tällöin voidaan ajatella, että astutus on mahdollisesti viikonlopun tai alkuviikon aikana. Tutkapari Duffy ja Devil eivät liioin piipaa vielä kovin ja koirat voivat olla samassa tilassa vielä, juoksusta huolimatta. Tosin maanantai ja tiistai meni ihan varmistamalla, poika- ja tyttökoirat eri tilassa koko ajan. Nyt siis odotellaan juoksun edistymistä ja suunnataan rauhallisin mielin lauantaina Tuusniemen ryhmänäyttelyyn poikaporukalla ja mahdollisesti ajelen astutusmatkalle Danin kanssa joko sunnuntaina taikka maanantaina.

Toinen jännittävä viikon kohokohta on ollut Jaden tiineysröntgen. Runsaan ***massan ollessa hieman näköesteenä, lääkärit (2 kpl) totesivat, että mahdollisesti 4 pentua, mutta jopa viisi voi olla odotettavissa. Nyt, kun määrä on suurinpiirtein tiedossa, joudun itsekin jo toteamaan, että muutama pennun kyselijä joutuu varmuudella pettymään, ettei Amor'jade-pentua tästä pentueesta heille tulekaan. Kaikille kyselijöille ei siis riitä merletyttöä, merlepoikaa, trikkipoikaa taikka toivomaa trikkityttöä. Ikävää kasvattajan kannalta, sillä kyselijät ovat varmasti aivan ihania tulevia sheltin omistajia. Toivon mukaan joku näistä ihanista ihmisistä voisi kuvitella ottavansa kotiinsa vaikka soopelipennun, sillä niitä on mahdollisesti odotettavissa meilläkin ennen vappua.

Ja tiedän ihanan kasvattajan, jolle tulee trikki-merle pentueet tälle keväälle, niin jos jota kuta kyselijää kiinnostaa pelkästään tämä väriyhdistelmä, niin viestiä voi minulle laittaa, niin annan yhteystiedot kasvattajalle.

Tohinaa on ollut viikossa jo kolmen päivän aikana ja tilannetta ei ole helpottanut ainakaan allekirjoittaneen sairastama lentsu, joka jyllää päällä koko ajan. Ääni on kuin Paula Koivuniemellä ja kunto kaikkea muuta kuin loistava. Mutta näillä mennään! Seuraavat kuukaudet on vilinää talossa, toivon mukaan kaikissa kolmessa väreissä!

 

Maikki