Olipas se syyskuun viimeinen viikonloppu kerrassaan mukava ja antoisa. Kuopiossa oli silloin kaksipäiväiset kasvattaja- ja jalostuspäivät Hotelli Iso-Valkeisessa.  Duffy sai käydä jalostustarkastuksessa lauantaina ja sunnuntaipäivä vietettiin mielenkiintoisten luentojen parissa. Haukiputaalta ja Oulusta meitä oli samassa autossa Päivi Lilleberg, Kaija Törmäkangas sekä Tiina Karjalainen, jonka kaasujalasta saimme nauttia mennen tullen. :)

Koiria meillä oli mukana yhteensä kolme, siis murto-osa mitä meillä on omistuksessa. Onni, Luna ja Duffy saivat kaikki yksinomaan huomiota, ilman kotilaumaa ja se taisi tehdä terää kaikille noille karvakuonoille.

Duffyn arvostelu oli hyvä. Olin erittäin tyytyväinen siihen, sillä hieman pelkäsin sitä etukäteen, onhan Duff jenkkilinjaa ja joidenkin kasvattajien mielestä "väärää linjaa" siis. Ihan turhaa pelkäsin, sillä jalostustarkastustilanne oli erittäin mielenkiintoinen ja antoisa. Opin itsekin koirastani ihan uusia puolia.  Jalostustarkastuslausunnothan ovat julkista tietoa ja ne ovat tulevaisuudessa luettavissa Shetlanninlammaskoirat Ry:n vuosikirjasta, mutta Duffyä jalostukseen halajaville raportti on saatavilla eri pyynnöstä.

Loppusyksy on kiireistä aikaa niin koti- kuin työrintamallakin. Jäin virkavapaalle omasta toimestani ja vaihdan entiseen työhöni 3-vuoroduuniin. Siitä huolimatta koiranäyttelyt on suunnitelmissa urosten osalta. Duffy on kehässä Seinäjoella lokakuussa ja marraskuussa on Jyväskylässä molempien uroiden vuoro käydä esiintymässä. Devilhän ei ole ollut kehässä sitten Oulun näyttelyn, eikä muutenkaan hallissa koskaan, joten kuumeisesti odotellaan hallikauden näto-treenejä alkavaksi. Helsingin näyttelyt ovat vielä mietinnän alla ja riippuvat neitokaisen juoksutilanteesta kaikenkaikkiaan. Jade-neiti on tiputtanut totaalisesti kaiken pohjavillan, joten sen kanssa ei nyt kehissä pyörähdellä. Juoksua edelleen odotellaan tulevaksi.

Devilin morsio menee huomenna ultraan ja kuullaan, onko pikku-espanjoleja jo tulollaan. Jos pentuja on tulossa, pitäisi hääkuvia saada otettua tämän viikon aikana.

 

Syysterveisin; Maikki